Videopelaaminen on sosiaalisen kanssakäymisen uusi muoto

Vietämme jokainen päivän osan päivästämme virtuaalisessa maailmassa. Oli kyseessä television töllöttäminen, sosiaalisessa mediassa ”tykkääminen” tai videopelien suurkuluttaminen, sosiaalinen kanssakäyminen on muuttunut radikaalisti viimeisen vuosikymmenen aikana. Itse asiassa uuden sukupolven kanssakäyminen tapahtuu suurilta osin virtuaalisesti.

Videopelien pelaaminen huolestuttaa tuhansia vanhempia. Väkivaltaiset pelit ovat monen mielestä haitallisia nuoren ihmisen kognitiiviselle kehitykselle. Toisaalta tutkijat eivät ole löytäneet tarpeeksi vahvoja todisteita väkivaltaisten pelien vaikutuksesta lapsen käytökseen. Itse asiassa jotkut tutkijat väittävät, että väkivaltaiset pelit vaikuttavat lasten moraalikäsitykseen positiivisesti.

Mutta miten lapsen sosiaalinen käyttäytyminen sitten muuttuu, jos yhä suurempi osa kanssakäymisestä tapahtuu virtuaalisesti? Luonnollisesti pelimaailmassa toisen lähestyminen on helpompaa, sillä fyysistä kontaktia ei ole olemassa. Täten ns. jään rikkominen tuntemattoman henkilön kanssa helpottuu, jos tilanteesta voi ”paeta”, mikäli lapsi tuntee olonsa epämiellyttäväksi. Virtuaalisen maailman ulkopuolella ystävien löytäminen vaatii tietenkin enemmän sosiaalisia taitoja.

Liika on liikaa ja kohtuus pitää olla kaikessa. Sama pätee myös nuorten pelaamiseen. Vaikka lapsen syrjäytymisriski riippuu enemmän lapsen luonteesta ja elinympäristöstä, ylimalkainen pelaaminen vaikuttaa yksilön omakäsitykseen ja taipumukseen lähestyä tuntemattomia ihmisiä. Kaikista suurin riski lapsen terveydelle pelaamisen suhteen on fyysisen liikunnan puute. Osa ajasta tietokoneen takana tulisi käyttää ennemminkin ulkona liikkumiseen tai kuntoiluun. Näin ollen vanhempien on pidettävä huolta, että lapset viettävät tasapainoisesti aikaa pelaamisen ja kuntoilun parissa.